Rotankolo

Kirkkokritiikkiä rotankolosta.

3.11.09

Papit ja puolueet

Kirkonrottaa harmittaa, että papit pyrkivät saamaan näkyvyyttä itselleen politiikan kautta. Erityisen paljon se hamittaa silloin, kun pappien päämäärät eivät osu yksiin sen käsityksen kanssa, mikä Rottiksella on krisitillisestä etiikasta: esimerkiksi köyhien riistäminen ei Kirkonrotan mielestä ole kristillistä, kuten ei sekään, jos pappi istuu siellä, missä pilkkaajat istuvat.

Jos siis joku pappi on vaikkapa Kokoomuksessa, hänen tehtävänsä on näkyvästi nousta köyhien polkemista vastaan, Raamattu velvoittaa. Itsekkyyttä ei voi siunata. Jos pappi on vihreissä, hänen haasteensa ovat eettisesti hieman toisenlaiset Rottiksen mielestä: muodikkaisiin eettisiin linjauksiin on helppo uida mukaan. On vaikeampi etsiä esimerkiksi perhearvot Raamatusta.
Demarit on Rottikselle outo joukko: voiko pappi ajaa vain ay-väen etuja?
Kirkonrotta suosittelee papeille lauman kaitsemista, keskittymistä lain ja evankeliumin saarnaan ja koko seurakunnan hoitoon jonkin kansanryhmän kosiskelun sijaan.

20.10.09

Oikeaan ja vasempaan sano

Kirkonrottaa vähän naurattaa, kun papit harmittelevat, että kirkko menettää jäseniään.
Nyt tuomasmessulaiset keksivät savustaa kilpailevan porukan pois Agricolan kirkosta. Hyvin pelattu, Olli Valtonen.
Ehkä ne Mikaelin messun porukat nyt vihdoinkin ymmärtävät, että ainoa mahdollisuus on mennä Luther-säätiöön ja ryhtyä ääriliikkeen kannattajaksi. Hiiteen kaikki maltillisuus.

24.7.08

Vapaa-ajattelijoilla on ongelmia

Pieni, mutta äänekäs kirkonvastainen vapaa-ajattelijoiden porukka on harmistunut siihen, ettei se ole vielä pystynyt estämään Suvivirren laulamista koulujen kevätjuhlissa.
Koska yhdistyksen jäsenet eivät ole päässeet tavoitteeseensa, he ovat värkänneet uudet sanat suvivirteen. Sanat ovat siitä mielenkiintoiset, että niissä on uskon ja Jumalan sijaan tuotu taikuus. Muuten sanoitus onkin sitten muodoltaan retroa, sisällöltään onttoa.
Tässäpä joka tapauksessa oiva ratkaisu vapaa-ajattelijolle ensi kevääksi. nyt ei tarvitse enää esittää demonstraatioita ja marssia ulos kevätjuhlista ennen suvivirttä. Veisaamaan vain omilla sanoilla joukon mukana Jo joutui armas aika -- tää vihreys, sen taika--.

23.7.08

Oi jospa olisit kylmä tai palava...

Ilokseni huomasin, että joku netin ateisti puuhaa ateistista foorumia samalla tavoin ajatteleville.  Tämä lienee merkkisiitä, että ainakin jollekin ihmiselle uskonnolliset kysymykset ovat niin tärkeitä, että hän pyrkii vahvistamaan toistenkin uskoa asiaansa. Luvassa saattaa siis olla uskonnollisten kysyysten pohdintaakin, jos ateistit uskaltautuvat kolostaan käännytystyöhön.

14.5.08

Hiusten halkomista

Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että papit noudattaa epäilemättä ideatasolla hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.
Kirkonrotta ei ole tätä kuolematonta oivallusta luonut, vaan Puppulausegeneraattori.

17.3.08

Hiljaista murinaa

Rotatkin osaavat murista. Hiljaisella viikolla Kirkonrotta murisee hiljaa.
Helsingin seurakunnissa on luovuttu ahtisaarnaperinteestä. Rottis oli kuvitellut menevänsä tänään kirkkoon, mutta kovin ovat kaukana.

15.3.08

John Vikströmin kiintoisa kirkkokritiikki

Kirkonrotta kuunteli eilen Radio Vegaa. Siellä kirkkoherra Peter Kankkonen ja emeritusarkkipiispa John Vikström väittelivät oikein luvan kanssa. Kiintoisaa vain oli se, että ruotsinkieliset, ainakin nämä, osaavat keskustella – toisin kuin suomenkieliset.
Vikström sanoi, ihan totta, että kirkon meiningistä naispappeuden vastustajia kohtaan on tullut inkvisitiota ja että hänen aikanaan vihittäviltä ei kyselty naispappeuskantaa.
Tuon inkvisitiomielialan Kirkonrottakin on havainnut ja todennut sen epäkristilliseksi ja kirkon uskottavuutta murentavaksi. Samaan hengenvetoon rotan on todettava, että hän itse suhtautuu naispappeihin myönteisesti ja kannustaen. Rotan mielestä kaikkia Jeesukseen uskovia pappeja tarvitaan kipeästi evankeliumin työssä.
Rotta pitää nykyistä inkvisitiolaitosta yhtenä syynä kirkon uskottavuuden murenemiseen suomalaisten silmissä.